Uutiset

AM Lukkoasema Oy osaksi BLC-konsernia - Yhdessä enemmän

BLC-konserni on 4.12.2020 solmitulla kaupalla ostanut AM Security -konsernin ja siihen kuuluvat yritykset AM Security Oy:n, AM Lukkoasema Oy:n sekä Hardware Group Finland Oy:n.

Tehdyt yritysjärjestelyt eivät vaikuta AM Lukkoaseman liiketoimintoihin. BLC Turvan sekä AM Securityn, AM Lukkoaseman ja Hardware Group Finlandin toiminta jatkuu entisellään omien brändien alla. Kasvava konserni mahdollistaa entistä paremman ja kattavamman palvelun.

Yritysjärjestelyn myötä AM Lukkoasema tulee osaksi BLC-konsernia, jonka liikevaihto kasvaa yrityskaupan myötä 44 miljoonasta eurosta 95 miljoonaan euroon ja kaksinkertaistaa henkilöstömäärän yli 500 henkilöön.

- BLC-konsernin tavoitteena on kasvaa valtakunnalliseksi toimijaksi turvaliiketoiminnassa. Tehty kauppa tukee tavoitetta, BLC-konsernin omistajan, Savonlinnan BLC-osuuskunnan toimitusjohtaja Hannu Väänänen kertoo.

BLC-konserni on nopeasti kasvava turva- ja tietotekniikan palveluita tarjoava konserni, jonka liiketoimintakokonaisuutta kauppa täydentää. AM Security Oy ja AM Lukkoasema Oy tarjoavat lukitus- ja turvatekniikkaratkaisuja. AM Lukkoasema on markkinajohtaja asuinkiinteistöjen avainhallinnassa ja valtakunnallinen turvaurakoitsija, sekä kiinteistöturvallisuuden ammattilainen, joka hoitaa ketterästi ja luotettavasti kaikki turvallisuuteen liittyvät palvelut. AM Security Oy on valtakunnallinen turvaurakoitsijoita ja Suomen suurin turvallisuusalan tukkuliike. Hardware Group Finland Oy on avainpalvelu- ja lukitustuotteiden maahantuoja ja tukkuliike.

 

AM Lukkoaseman yhteyshenkilöt pysyvät samoina yrityskaupasta huolimatta

Jukka Rantahakala jatkaa tehtävässään AM Lukkoasema Oy:n toimitusjohtajana.

BLC Turva Oy:n toimitusjohtaja Jukka Nevalainen toimii jatkossa myös AM Security Oy:n toimitusjohtajana.

Jukka Rantahakala on innoissaan entistä vahvemman ja valtakunnallisemman lukitus- ja turva-alan konsernin synnystä.

- Saamme tulevaisuudessa kaikkiin konsernin yrityksiin uutta osaamispääomaa, palvelutarjoamamme laajenee ja maantieteellinen peittomme kasvaa entisestään. Toimintamme jatkuu tutuilla paikkakunnilla tutun ja osaavan henkilökuntamme jatkaessa tehtävissään ja omistuksemme on jatkossakin 100%:sti Suomessa. Yhdessä todellakin olemme enemmän!, Jukka Rantahakala kertoo.

Jukka Nevalainen kuvailee BLC-konsernin roolia turva- ja tietotekniikan alalla vahvaksi.

- Meillä on osaava henkilöstö ja laaja tuote- ja palveluvalikoima. Toimimme nyt 19 paikkakunnalla ympäri Suomen ja pystymme vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin, Jukka Nevalainen kertoo.

BLC-konsernin kasvustrategia nojaa globaaleihin megatrendeihin

BLC-konsernin kasvustrategia nojaa maailmanlaajuisiin megatrendeihin: turvallisuuden tavoitteluun ja teknologian yleistymiseen ihmisten arjessa. Nyt tehty yritysjärjestely on strategian mukainen.

- Trendit luovat kysyntää, johon BLC-konsernin yritysten turvatekniikan tuote- ja palvelu-konseptit vastaavat erinomaisesti, Hannu Väänänen toteaa.


Lisätietoja antavat:

Jukka Rantahakala, toimitusjohtaja, AM Lukkoasema Oy, p. 050 435 4790
Hannu Väänänen, konsernijohtaja, CEO, BLC-konserni, p. 044 777 5776
Jukka Nevalainen, toimitusjohtaja, BLC Turva, AM Security Oy p. 0400 675 272

AM Lukkoaseman henkilökuntaan ei tule yrityskaupan myötä muutoksia, joten tavoitat meidät edelleen samoilla yhteystiedoilla kuin aikaisemminkin.

 

BLC-konserni on nopeasti kasvava, vakavarainen, moderni turva- ja tietotekniikan palveluita tarjoava konserni. Haluamme olla alamme vetovoimaisin toimija ja tuottaa asiakkaillemme ar-voa toimimalla oppaana turva- ja tietotekniikassa. Konsernin liikevaihtovaihtotaso on noin 95 miljoonaan euroa ja henkilöstömäärä yli 500 työntekijää. Konserniin kuuluu liiketoiminnot; BLC Telecom ja BLC Turva sekä nyt ostetut yritykset AM Security, AM Lukkoasema ja Hardware Group Finland. Toimimme 19 paikkakunnalla ympäri Suomen ja pääkonttorimme on Savonlinnas-sa. BLC on perustettu vuonna 1889. Konsernin omistaa Savonlinnan BLC-osuuskunta.

BLC Turva on turva-alan suunnannäyttäjä, joka tarjoaa turva-, lukitus-, automaatio- ja audio-tekniikan ratkaisuja Suomessa. Yritys työllistää n. 220 turvatekniikan asiantuntijaa ja toimii 12 paikkakunnalla. Kattava palveluverkosto ja paikallinen palveluosaaminen ovat yhtiön keskeisiä vahvuuksia. Panostamme voimakkaasti palvelu- ja tuotekehitykseen. BLC Turvan liikevaihto oli vuonna 2019 noin 32 m€ .

BLC Telecom tarjoaa kattavat tietoliikenne-, puhelin- ja televisiopalvelut henkilöasiakkaille, yrityksille sekä teleoperaattoreille. Palveluksessamme on yli 50 alan ammattilaista.

AM Security Oy on valtakunnallinen turvaurakoitsija, joka tarjoaa kattavat valvonta- ja turvalli-suusratkaisut, lukkoseppäpalvelut sekä paloilmoitinliikkeen palvelut. Turun pääkonttorin yhteydessä toimii tukkuliikkeemme, joka on alan suurin tukkuliike Suomessa. AM Securityn toimipisteet löytyvät kuudelta paikkakunnalta. AM Security Oy:n liikevaihto oli vuonna 2019 noin 25 m€. Yritys työllistää noin 110 henkilöä.

AM Lukkoasema Oy on kiinteistöturvallisuuden ammattilainen, joka hoitaa ketterästi ja luotet-tavasti kaikki turvallisuuteen liittyvät palvelut. Toimipisteemme löytyvät seitsemältä paikkakunnalta. Liikevaihto vuonna 2019 oli noin 25 m€. Yritys työllistää yli 130 henkilöä.

Hardware Group Finland Oy on avainpalvelu- ja lukitustuotteiden maahantuoja ja tukkuliike. HGF Oy:llä on vahva asema kaluste- ja elektroniikkateollisuuden lukkotoimittajana edustamillaan laadukkailla tuotteilla. Hardware Group Finland valmistuttaa sopimusvalmistajillaan myös omia lukitustuotteita Suomen markkinoille. Yritys työllistää noin 10 henkilöä.

Abloy-valtuutettu lukkoliike